Ilm.2:8-11
Smyrnassa asui Johanneksen aikana n.200 000 ihmistä ja se oli vauras kaupunki, joka oli hävitetty 500- luvulla eKr., mutta Lysimakos (Aleksanteri Suuren sotapäällikkö) oli rakentanut sen uudestaan. Smyrna, eli nykyinen Izmir oli Johanneksen aikana kauppa- ja satamakaupunki, jota koristivat suuri teatteri, mahtava stadion sekä suuri kirjasto. Pakanallisuus kukoisti tässä Homeroksen syntymäkaupungissa, jossa oli suuri Zeus- jumalan temppeli kauniin Pagos- vuoren huipulla.
Sana smyrna tarkoittaa mirhaa ja täten se sisältää ajatuksen Kristuksen kärsimyksistä, sillä Jeesuksen ruumis voideltiin mirhalla (Joh.19:39-40). Uudessa testamentissa Smyrnan seurakuntaa ei mainita missään muualla kuin Johanneksen ilmestyksessä ja kirkkohistoria kertoo, että vielä 300- luvullakin Smyrnan seurakuntaa vainottiin ankarasti. Jeesus ei antanut yhtään moitteen sijaa tälle vainoista kärsivälle seurakunnalle, eikä ole sattumaa, että vieläkin on olemassa Smyrnan seurakunta, vaikka se onkin jakaantunut erilaisiin kirkkokuntiin (nyk.Izmir). Smyrnan seurakunta siis otti Jeesuksen lohdutuksesta vaarin, toisin kuin esimerkiksi Efeson seurakunta, jota ei enää ole.
300- luvulla kristittyjen vainot muuttuivat yleisiksi sekä järjestelmällisiksi, joten Johanneksen kautta Jeesus tahtoi vahvistaa Smyrnan seurakuntaa sen ajan kärsimyksissä, mutta ennen kaikkea myös rohkaista tulevissa ankarissa vainoissa. Apostoli Johanneksen kautta Jeesus ilmoitti Smyrnan seurakunnalle, että ”perkele on heittävä muutamia teistä vankeuteen, että teidät pantaisiin koetukselle ja teidän on oltava ahdistuksessa kymmenen päivää” (Ilm.2:10). Tämä toteutuikin kirjaimellisesti vuosina 303-313 jKr. Diocletaniuksen ja tämän seuraajan Galeriuksen järjestäessä kymmenen vuotta kestäneen vainon, joka oli ehdottomasti ankarin mitä Rooman keisarikunta on koskaan kristittyihin kohdistanut. Hj. Holmquist mainitsee tästä Kirkkohistoriassaan (Holmquist 1928: 195-200). Raamatun profetioissa käytetty vertauskuva, jossa päivä vastaa vuotta (Hes.4:6) toteutui tässäkin tapauksessa kirjaimellisesti.
Vuoden 313 jälkeen yleiset vainot kristittyjä kohtaan loppuivat keisari Konstantinuksen antaessa suvaitsevaisuusjulistuksensa. Sitä ennen kirkkohistorian mukaan n. 5 miljoonaa ihmistä kuoli marttyyrina uhraten henkensä Kristuksen tähden. Smyrnalaiset olivat vainoissa uskollisia kuolemaan asti ja näin omalla esimerkillään viitoittivat tietä tämän päivän Jeesukseen uskoville, jotka usein luulevat uskoa Kristukseen vain joksikin pinnalliseksi elämänkatsomukseksi ymmärtämättä laisinkaan, että Raamattuun on kirjoitettu kaikkia uskovia varten seuraava totuus: ” kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa, joutuvat vainottaviksi” (2 Tim.3:12).
Vainot Jeesukseen Kristukseen uskovia kohtaan eivät kokonaisuudessaan loppuneet vuoteen 313 jKr., vaan ovat jatkuneet aina näihin päiviin asti ja lopullinen suuri yleismaailmallinen vaino odottaa vielä aikaansa. Katolisen kirkon vainoissa kerettiläisinä tapettiin enemmän Jeesukseen Kristukseen uskovia kuin Hitlerin ja Stalinin vainoissa yhteensä ihmisiä ja osuvasti nuo vainot ovatkin saaneet nimekseen ”pimeä keskiaika”. 2000- luvullakin vainoja Jeesukseen Kristukseen uskovia kohtaan tapahtuu Islam- sekä kommunistimaissa, mutta kuten sanottu, yleismaailmallinen vaino, josta ilmestyskirja puhuu tuonnempana, on aivan oven edessä. Kaikki mahdolliset valmistelut sielunvihollisen toimesta tätä viimeistä suurta vainoa kohtaan on tehty, ja siksi Jeesuksen kehotus ”Ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä annan sinulle elämän kruunun” on varmasti ajankohtaisempi meille tämän päivän uskoville kuin koskaan ennen kenellekään muulle.
Smyrnan seurakunta oli joutunut vainojen kohteeksi, mutta se ei ollut kieltänyt Herraansa. Se oli ulkonaisesti hyvin mitätön, köyhä sekä vaatimaton ja kuitenkin sillä oli enemmän, Filadelfian seurakunnan lisäksi, kuin kenelläkään muulla seitsemällä seurakunnalla, joille Johanneksen täytyi Jeesuksen sanoma välittää. Smyrnan seurakunta oli joutunut vainojen sekä myös pilkan kohteeksi kieltämättä kuitenkaan Mestariaan. Lihallisten juutalaisten ankara painostus joka esiintyi pilkkana sekä halveksuntana ei saanut näitä vainottuja smyrnalaisia lannistumaan ”kaidalla tiellä”, vaan uskollisesti he loistivat kirkkaana lamppuna pimeälle maailmalle (Matt.5:16). Lihasta syntyneet juutalaiset vainosivat Hengestä syntynyttä Smyrnan seurakuntaa (Gal.4:29), ymmärtämättä laisinkaan, että oikeita juutalaisia ovat vain ne, jotka uskovat Kristukseen Jeesukseen (Room:2:28-29, 9:6, Gal.3:28-29, 1 Piet.2:9, Fil.3:3). Jeesus oli lihansa päivinä nuhdellut niitä, jotka luulivat saaneensa perimänsä kautta autuaamman paikan Pyhän Jumalan edessä seuraavin sanoin: ”He vastasivat ja sanoivat hänelle: ”Aabraham on meidän isämme.” Jeesus sanoi heille: ”Jos olisitte Aabrahamin lapsia, niin te tekisitte Aabrahamin tekoja. Mutta nyt te tavoittelette minua tappaaksenne, miestä, joka on puhunut teille totuuden, jonka hän on kuullut Jumalalta. Niin ei Aabraham tehnyt. Te teette isänne tekoja…Jeesus sanoi heille: ”Jos Jumala olisi teidän Isänne, niin te rakastaisitte minua, sillä minä olen Jumalasta lähtenyt ja tullut; en minä ole itsestäni tullut, vaan hän on minut lähettänyt. Minkä tähden te ette ymmärrä minun puhettani? Sentähden, että te ette kärsi kuulla minun sanaani. Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa.” (Joh.8:39- 44).
Ihminen, joka luulee isiltä perityn perimän mukaan olevan jotakin merkitystä Taivaan silmissä, kuuluu saatanan synagogaan, sillä tällöin hän ei katso Hengen silmin, vaan lihallisesti. Kristukselle ei merkitse se, oletko tumma- vai vaaleaihoinen saatikka mihin kulttuuriin kuulut. Hänelle, joka kuoli tuskallisen kuoleman Golgatalla kaikkien ihmisten tähden ei merkitse myöskään varallisuus saatikka varattomuus – kaikki ovat Hänen edessään samanarvoisia. Kuitenkin liian monet ihmiset, niin historiassa kuin tänäänkin, luokittelevat ihmisiä erilaisiin kasteihin eivätkä näin tehdessään ymmärrä vetävänsä päällensä Kaikkivaltiaan vihaa, sillä Jumala rakastaa jokaista luotuaan yhtä paljon.
Vallalla olevassa kristillisyydessä elää sama harha kuin Smyrnan aikaisissa lihallisissa juutalaisissa – ihmisiä luokitellaan ulkonäkönsä, perimänsä, varallisuutensa ja yhteiskunnallisen asemansa tähden. Lukemattomissa kirkkokunnissa tämä inhimillisen vääristynyt näkökanta on saanut valitettavan suuren merkityksen ja täten tällaista toimintaa harjoittavat julistavat käytöksellään kuuluvansa saatanan synagogaan vaikka ulkonaisesti julistavatkin kuuluvansa Jumalan seurakuntaan, Kristuksen ruumiiseen.
Yksi suurimpia harhoja ajassa jossa elämme, on kristittyjen näkemys siitä, että vieläkin olisi olemassa kaksi Jumalan kansaa: Jeesukseen uskovat kristityt ja lihansa puolesta juutalaiset. Tämä on yksi suurimpia harhaoppeja ajassa jossa elämme, sillä Raamattu opettaa selvästi, että Taivas tunnustaa vain sydämen uskon eikä millään ulkonaisella tekijällä ole mitään vaikutusta (Room.10:10). On totta, että lopunajan profeetallisissa ennustuksissa ajan merkkejä voi seurata juutalaisen kansan kohtalosta (mm. Israelin valtion perustaminen jne.), mutta profeetallisissa ennustuksissa on viikunapuun lisäksi myös muita puita, joita meidän tulee seurata Jeesuksen opetuksen mukaisesti: ”Katsokaa viikunapuuta ja kaikkia puita.” (Luuk.21:29). Seuraamalla kansojen keskuudessa tapahtuvia tapahtumia saamme kuvan ajasta jossa elämme, eikä tämä seuraaminen tarkoita vain juutalaista kansaa, kuten monet harhaanjohtavasti antavat ymmärtää.
Jumalalla on tässä ajassa yksi lauma jonka paimen on Jeesus Kristus (Joh.10:16). Raamatullisista totuuksista huolimatta lukemattomat kristityt kuitenkin katsovat asioita pintapuolisesti, lihallisin sekä inhimillisin silmin, ja siunatessaan Israelia he jättävät antamatta siunauksensa Jumalan Pyhille kaikkialla maailmassa ja ymmärtämättömyyttään kohdistavat sen juutalaisiin ymmärtämättä Israelin hengellistä merkitystä. Apostoli Paavali kirjoittaa: ”Sillä eivät kaikki ne, jotka ovat Israelista, ole silti Israel, eivät kaikki ole lapsia sentähden, että ovat Aabrahamin siementä, vaan: ”Iisakista sinä saat nimellesi jälkeläiset”; se on: eivät ne, jotka lihan puolesta ovat lapsia, ole Jumalan lapsia, vaan lupauksen lapset, ne luetaan siemeneksi.” (Room.9:6-8). Aabrahamin lapsia, hänen jälkeläisiään, ovat kaikki Jeesukseen Kristukseen uskovat ja siksi rukouksesi olkoon Kirjoitetun sanan mukainen siunatessasi Jumalan Israelia (1 Moos.12:3). Asettamalla mielessäsi lihansa puolesta juutalaiset jollekkin ylemmälle korokkeelle suhteessa muihin kansoihin, olet sortunut siihen, mihin Johanneksen aikaiset lihalliset juutalaiset ja täten kuulut saatanan synagogaan, et Kristuksen ruumiiseen.
Jeesuksen aikana monet ihmiset olivat sortuneet ajattelemaan asioita inhimillisesti eikä hengellisesti. Uskonnolliset johtomiehet ylpeilivät Jerusalemin temppelistä sekä uskonnollisesta järjestelmästään. Jeesuksen opetuslapsetkin olivat ennen ylösnousemuksen jälkeisiä Herran ilmestymisiä laittaneet toivonsa Häneen siksi, että odottivat Rooman väkevän käden sorron alta vapauttajaa – Israelin nousua takaisin samanlaisiin kunnian päiviin kuin Daavidin ja Salomonin aikana. Jeesus väistyi yksinäisyyteen, kun ihmiset tahtoivat tehdä Hänestä kuninkaan ajamaan omia tarkoitusperiään (Joh.6:15). Samanlainen väärä näkemys on hyvin vahvana tämän päivän kristillisyydessä: ihmiset katsovat maallista Jerusalemia Israelin valtiossa sekä sen kohtaloa, vaikka pitäisi katsoa Taivaalliseen Jerusalemiin (Gal.4:26) sekä ihmiset rukoilevat maallisen Israelin puolesta ymmärtämättä Israelin todellista hengellistä merkitystä Raamatun valossa (Room.9:6-8). Palvoessaan lihallista Israelia ja lihansa puolesta juutalaisia ihmiset vain osoittavat käytännössä olevansa luonnollisia ihmisiä, jotka eivät vielä ole syntyneet Jumalan Pyhästä Hengestä:”Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti.” (1 Kor.2:13). Apostoli Paavalin näkemys oikeasta juutalaisesta, Aabrahamin siemenestä on että ”se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta.” (Room.2:29). Kaikkivaltiaalle Pyhälle Jumalalle merkitsee vain sydämen asenne, eikä millään ulkonaisella tekijällä ole mitään arvoa Kristuksen edessä, sillä ”monet ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja viimeiset ensimmäisiksi.” (Mark.10:31).
Smyrnassa Jeesukseen uskovat joutuivat maksamaan kovaa hintaa siitä, että he eivät olleet ulkonaisesti juutalaisia, vaan sisäisesti omistivat sydämessään uskon varmuuden Kristukseen. Ulkonaisesti köyhinä, inhimillisesti katsottuna hyvin mitättöminä he omistivat kuitenkin suurimman rikkauden mitä maan päällä voi kukaan omistaa – he omistivat Kristuksen. Tämän rakkauden seurauksena he olivat kärsineet ahdistusta sekä vainoa mutta eivät olleet luovuttaneet uskoaan ylösnousseeseen Vapahtajaan. Johanneksen välitettävä sanoma ei kuitenkaan tuonut inhimillistä helpotusta Smyrnan uskoville, vaan kymmenvuotisen vainon ankarat koettelemukset odottivat edessäpäin. Sen sijaan, Taivaallinen rohkaisu itseltään Jeesukselta Kristukselta sai varmasti seurakunnan entistä lujempana taistelemaan uskonsa puolesta: ”Ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä annan sinulle elämän kruunun. Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo. Sitä, joka voittaa, ei toinen kuolema vahingoita.” (Ilm.2:10).
Kenenkään Jeesuksen uskovan ei tarvitse pelätä ensimmäistä kuolemaa (Fil.1:21), sillä Kristus on elämä ja kuolema on voitto. Smyrnan uskovia kehotettiin olemaan uskollisia kuolemaan asti, samoin kuin tuo sama sanoma kuuluu meillekin – tämän päivän Jeesukseen uskoville. Vaikka elämän olosuhteet muuttuisivat millaisiksi tahansa, meiltä vaaditaan samaa uskollisuutta kuin Johanneksen aikaisilta Smyrman opetuslapsilta – vaikka vuodet ovat Johanneksen ajoista vierineet, niin Herra on sama (Jes.41:4). Smyrnan seurakunta on esikuva kohta alkavissa maailmanlaajuisissa Jeesukseen uskovien vainoissa (vainoista tässä kirjassa myöhemmin). Jeesus sanoi Apostoli Johanneksen välityksellä vainoista kärsivälle seurakunnalle; ”Sitä, joka voittaa, ei toinen kuolema vahingoita.” (Ilm.2:11) ja tähän lupaukseen me voimme luottaa kun sielunvihollisen ankara viimeinen suuri hyökkäys kohdistuu Jumalan Pyhiin. Me kaikki kuolemme kerran, se on totta, mutta meidän ei tarvitse kuolla toista kertaa – pysytään lujina ankkuroituna Kristukseen ja me saamme elämän kruunun (Ilm.2:10). Mikään ei ole meille Jeesukseen uskoville mahdotonta eikä yksikään vastustus voi kestää edessämme kun puolellamme on Hän, joka on voittanut kuoleman vallan! Kun me olemme ankkuroituna Kristukseen Jeesukseen, me nousemme ensimmäisestä kuolemasta Elämän ylösnousemukseen; ”Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa” (Ilm.20:6), Halleluja (ylistys Herralle)!
(ote kirjasta: Ennustukset toteutuvat / Marko Lind)
Vastaan mielelläni kysymyksiin koskien Johanneksen ilmestystä – sekä muuta Raamatun sisältöä:
Saarnaaja & Evankelista & Muusikko:
Marko Lind
http://www.sanansaattaja.com
Email: lindmarko@gmail.com
httpv://www.youtube.com/watch?v=jWdBQ7xZzXk&feature=plcp